Mul on ikävä

Divine appointments

Muistatko vielä Pave Maijasen kasarihitin 'Ikävä', jonka kertosäe "Minulla on ikävä, minulla on suunnaton ikävä" iskeytyi korvamadon lailla tajuntaan (spotify linkki)? Kyseinen biisi nousee vieläkin mieleeni aina silloin tällöin, kun kaipaan, haaveilen tai ikävöin jotakin muistoa ihmisestä, tilanteesta tai ohikiitävästä hetkestä.

Millainen on ikävän tunne ja mistä se syntyy? Tuo rinnassa puristava kihelmöinti, joka ei jätä rauhaan, vaan jyskyttää joka puolella elimistöämme kuin tasainen tinnitus. Pistin gallupin pystyyn facebookissa, jossa sain kysymykseeni "Mitä sinä ikävöit?" mm. seuraavia vastauksia:

• viiden markan irtokarkkipusseja
• vauvan tuoksua
• yöunia
• mummulaa
• astianpesukonetta
• tovereita toiselta paikkakunnalta
• suomalaista ruisleipää ja suklaata
• yli ymmärryksen ja olosuhteiden käyvää rauhaa
• lepoa muuttoruljanssista
• lunta
• sinua

Näyttäisi siltä, että ikävä voi syntyä niin menneistä muistoista, nykyisistä hetkistä kuin tulevaisuuden kaipuustakin. Se on meihin sisäänrakennettu olotila, joka tekee meistä inhimillisiä, tuntevia ja kaipaavia. Siis ihmisiä eikä robotteja.

Olen itse oppinut hiljalleen nauttimaan ikävän tunteesta, koska se kertoo minulle, että elämä tuntuu joltakin. Olen siis elossa! Muistan nuoruudessani ikävöineeni erityisesti ihmisiä, jotka jättivät minuun jäljen, joka on ajan saatossa hieman haalistunut mutta ei silti kokonaan kulunut pois. Oli kyseessä sitten ulkomaanmatkojeni ihastukset (kuten se vaaleatukkainen norjatar sieltä Kristiansandin bilispöydän ääreltä), leipomon kesätyökamut (kulkuripoika rulaa!) tai Hangon Wall'sin hamburgaret.

Ajan myötä ikävän tunteestani on tullut vielä syvempää kuin ennen. Elämän onnistumiset ja vastoinkäymiset, saavutukset ja menetykset, ovat syventäneet kohtaamisiani ihmisten kanssa. Enää ei ole niin kiire kuin aiemmin, ja toisen kuuntelemisesta on tullut tärkeämpää kuin omien mielipiteideni tyrkyttämisestä. Ikävään tarvitaan vain lyhyt mutta sitäkin merkityksellisempi hetki, jossa riittää vain pari sanaa ja katsekontakti, kun se tapahtuu oikeassa hetkessä ja oikeassa paikassa.

Uskon näet, että ikävän ytimessä on juuri oikea ajoitus ja oikeat olosuhteet. Mikään ei tapahdu sattumalta, vaan kaikella on tarkoitus - niin tietyn ihmisen kohtaamisella tietyssä hetkessä kuin yksittäisen tapahtuman toteutumisella juuri silloin, kun sitä vähiten odottaa. Nimitän tällaista kohtaamista termillä divine appointment (vap. suom., 'jumalallinen kohtaaminen').

Oletko koskaan kohdannut tilannetta, joka oli niin spesiaali, että ikäänkuin jollakin elämää suuremmalla tai korkeammalla voimalla olisi ollut näppinsä pelissä? Muistatko hetken, jossa ystäväsi sanoi juuri ne merkitsevät sanat, jotka estivät sinua tekemästä elämäsi suurinta virhettä tai sen tilanteen, jossa kävellessäsi suojatiellä horjahdit "sattumalta" taakse samalla, kun auto porhalsi nenäsi edestä jättäen sinut haukkomaan henkeäsi. Uskon, että näissä hetkissä on tapahtunut jotain suurempaa ja peräti yliluonnollista, joka saa meidät kyseenalaistamaan sattuman.

Uskon myös, että jumalallista kohtaamista tapahtuu arjessamme päivittäin, jos vain uskallamme avata silmämme sille. Tämä rohkaisee heittäytymään seikkailuun, jossa emme koskaan tiedä, minkä kulman takana, missä ihmissuhteessa tai minkälaisessa tilanteessa seuraava kohtaaminen tapahtuu. Tällaista jännitystä itse ikävöin ja kaipaan.

Ikävä on syvimmillään molemminpuolista tunnetta, joka toimii kahteen suuntaan. On ihanaa tuntea, että samalla kun itse ikävöin, myös minua ikävöidään. Olen kaivattu ja odotettu ystävä jollekulle, joka on miettinyt, mitä minulle kuuluu ja missä tänään olen menossa. Uskoni pohjautuu tällaiseen dialogimaiseen ikävän tunteeseen, jossa myös minua ikävöidään. Itse asiassa vieläpä mustasukkaisen kiihkeästi (!):

"Mustasukkaisen kiihkeästi hän halajaa henkeä, jonka on meihin pannut"

- Jaakobin kirje 4:5

On uskomatonta tietää ja välillä jopa aistia, että Hän joka on minut luonut, myös ikävöi minua. Hän ei ole etäinen ja välinpitämätön tunteitani kohtaan tai kaukainen auktoriteetti, joka sanelisi kohtaloni kulkua, vaan läheinen ystävä, joka on jopa tatuoinut itseni ihoonsa (Jesaja 49:16), ettei unohtaisi minua. Tällainen ikävän tunne ei kosketa vain nykyhetkeä, vaan myös tulevaa todellisuutta. Sillä ikävän tunne täyttyy kohtaamisessa ja kaipuu jälleennäkemisessä. Siinä hetkessä, jolloin ikävä päättyy ja ikuisuus alkaa.

Happoradio - Ikävä ihollesi (spotify linkki)

Ikävä ihollesi (sanat)

"Ikävä ihollesi
kaipaus kiinni sinuun
tahtoo tajuntaasi
tarve tahdotuksi
ikävä ihollesi
viettää vierellesi"