On aika astua ulos kaapista. Ja myöntää. Olen toivoton romantikko, syvästi tunteva suomalainen mies ja ääretön haaveilija, jonka leffahyllyn kärkikastista löytyvät Miesten vuoro ja Tie pohjoiseen. Olen päättänyt laittaa kaiken likoon ("all in" pokeritermein) ja heittäytyä tunteiden aaltojen vietäväksi kohti autiota saarta, jossa saa tunteilla, meuhkata ja kävellä vaikka alasti käsillä, jos siltä tuntuu.
Lapsuudessa tunteet lakaistiin maton alle. Niitä ei paljon ilmaistu, saatikka niistä sen koommin puhuttu. Naurua kyllä riitti ja kaikenlaista hassuttelua, mutta elämän vaikeuksista, kivuista ja suruista vaiettiin. Taisi isovanhempien kasvatusmetodeilla olla tähän oma osuutensa. Mene ja tiedä. Teini-iän ja opiskeluaikojen deittailut olivat itselleni erityisen vaikeita, kun piti opetella osoittamaan tunteita ja välittämistä. Toisinaan seurustelukumppani ihmetteli ujon pojan hiljaista ja vetäytyvää luonnetta, toisinaan taas tuli kaadettua rakkautta oikein urakalla ja ämpärillä, jonka seurauksena leidini otti jalat alleen ja pinkoi sen minkä jaloistaan pääsi.
Rakkaus on omituinen tunne. Se kihelmöi eikä päästä otettaan irti. Se tuskastuttaa, mutta samalla vapauttaa. Se on vaaleanpunaista hattaraa ja suupielistä valuvaa vaahterasiirappia, mutta kuitenkin niin tulista ja välillä jopa pelottavaakin. Se vetää hetkessä jalat alta ja loksauttaa leukaperät auki, mutta silti hellästi tukee ja kantaa, kun ahdistaa. Rakkautta on lukemattomien laulujen sanoissa ja sävelissä, lapsen ja vanhemman välisessä kohtaamisessa, arjessa ja juhlassa. Se kaataa raja-aidat, yhdistää sen, mikä on mennyt rikki ja kursii haavat kiinni. Me kaikki hapuilemme sitä, etsimme sitä ja kaipaamme sitä.
Sillä me kaikki tarvitsemme rakkautta.
Seven Day Jesus - Everybody Needs Love (Spotify linkki)
Everybody Needs Love (sanat)
Rakkausrunojani vuosien varrelta -
"Everybody needs love
Everybody needs love
We all need love"
Rakkauden kokeminen vetää sanattomaksi, sillä se on aseista riisuvaa. Se on tunnetta, joka menee suoraan sydämeen kulkematta lähtöruudun kautta. Eikä sitä saa ansaitsemalla. Muutenhan se ei olisi rakkautta, vaan palkkiota hyvin tehdystä työstä.
Nautin rakkaudentunteesta ja vielä enemmän nautin jakaa siitä tunteesta muille. Joskus sen jakaminen saattaa kuitenkin pysäyttää ja jopa yllättää. Opiskellessani Chicagossa osallistuin hiljaisuuden retriittiin, joka käytännössä merkitsi aurinkoisen päivän viettämistä puhumatta, ilman sanoja. Kävellessäni Michiganjärven rannalla huomasin erään kodittoman miehen istumassa ja lukemassa kirjaa. Puntaroin hieman, uskaltaisinko lähestyä tätä rääsyihin sonnustautunutta miestä vai jatkaisinko matkaa hänestä välittämättä - niinkuin näyttivät muutkin tekevän.
Lopulta rohkaistuin, otin muutaman askeleen ja rikoin hiljaisuuden. "Anteeksi, mutta voisinko auttaa teitä jotenkin?" tokaisin hieman epävarmasti ja jatkoin: "Onko teillä nälkä, jos vaikka tarjoaisin teille lounaan?" Mies katsahti puoleeni, veti muovilaatikosta pari lohileipää ja pizzan sekä kaatoi lämmintä teetä kupposeen ja ojensi sen minulle. "Istuhan alas poika, niin jaetaan tämä ateria - kyllä tästä kahdelle riittää!" Kasvoni valahti hetkessä kalpeaksi nolouden tunteen hiipiessä puseroon. Mitä ihmettä? Koditon mies tarjoaa minulle ruokaansa, vaikka minunhan se piti hänelle tarjota? Eihän sen nyt näin pitänyt mennä.
Tuosta ateriasta järven rannalla muodostui mieleenpainuva ja lämmin hetki, joka avasi silmäni ja sydämeni rakkauden todellisuuteen ja yllätyksellisyyteen. Rakkaus ei katso sosiaaliseen asemaan, titteliin tai statukseen. Sitä voi löytää odottamattomista paikoista ja odottamattomista lähteistä. On vain kyse siitä, avaammeko silmämme rakkauden pienille ja vähäpätöiseltä näyttäville eleille, joista saattaa muodostua jotain suurta ja ennennäkemättömän kaunista. Haluammeko huomata ja huomioida rakkauden osoituksia ja kuulla sen hienoisia kuiskauksia? Vai onko elämässämme juuri nyt liiaksi muita askareita ja kiireellisempiä pyrkimyksiä, joiden alle rakkaus jää tallottavaksi, unohduksiin?
Olen itse päättänyt huomata ja huomioida, kuulla ja kuunnella, meni sitten syteen tai saveen - ainakin yrittämisen puutteesta ei voida syyttää. Rakastaa loppuun asti, välittämättä seurauksista ja kustannuksista. Ilman laskelmointia. Tähän pyrin ja tästä elän. Ja siihen haastan sinuakin. Sukeltamaan syvemmälle, kurottamaan pidemmälle, jotta kerran pääsisimme myös perille. Siihen paikkaan, jossa rakkaus on voittanut vihan, jossa välittäminen on syrjäyttänyt kyynisyyden ja jossa lämpö on kukistanut kylmyyden. Ja jossa tunteiden sekamelskasta selviytyneet ovat vihdoin löytäneet vastauksen.
Rakkausrunojani vuosien varrelta -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti