Ura vaarassa

Kun suunnitelmat menevät mönkään

Leikittelin eräänä päivänä seuraavalla ajatuksella, joka alkoi sanoilla: "En olisi milloinkaan uskonut, että.. ja jatkui seuraavasti: 

• .. asuisin paritalossa Kangasalan Lentolassa yhdessä vaimoni ja kahden koiramme kanssa."
• .. löytäisin itseni isäpuolen roolista kahdelle upealle lapselle."
• .. auttaisin työkseni pitkäaikaistyöttömiä löytämään töitä."
• .. isännöisin ulkomaalaisia vieraita kotimme airbnb-majoituspalvelussa."
• .. opettelisin tanssimaan lindy hoppia." 
• .. jne. Lista jatkui.

On myönnettävä, että elämäni näyttää hyvin erilaiselta kuin miltä sen nuorempana suunnittelin näyttävän. Joku voisi peräti tokaista, että suunnitelmani ovat menneet totaalisesti mönkään ja pahasti. Mutta en silti pääse eroon siitä tosiasiasta ja tunteesta, etten ole koskaan ollut niin onnellinen kuin nyt. En olisi käynyt läpi niitä onnistumisia ja epäonnistumisia, iloja ja suruja, ala- ja ylämäkiä, jotka ovat muovanneet minusta sen persoonan, joka olen tänään.

On kiehtovaa ja samalla hieman pelottavaakin aprikoida, että entä jos olisinkin valinnut toisin? Entä jos olisinkin jatkanut urheilijan uraani pesäpallossa, jäänyt pysyvästi töihin Atlantin tuolle puolen, lähtenyt opiskelemaan luokanopettajaksi tai muuten päätynyt toiseen parisuhteeseen ja toiselle paikkakunnalle. En yleensä pidä jossittelusta, mutta tässä yhteydessä se pistää miettimään. Mikä sai minut valitsemaan näin?

Ihminen on usein valintojensa edessä yksin. Toki neuvonantajia, mielipiteitä ja ääniä löytyy sen suhteen, mikä valinta on kenenkin mielestä se oikea. Mutta loppukädessä ihminen tekee valintansa ja kantaa niiden seuraukset yksin - varsinkin, jos valinta ei johda muiden mielestä toivottuun lopputulokseen.

Valintojen suhteen joku uskoo kohtaloon, toinen sydämensä ääneen, kolmas taas Korkeampaan voimaan - ja neljäs ei mihinkään. Itse nimitän tätä johdatukseksi. Johdatus on jotain sellaista, mikä avaa ovia ja vaihtoehtoja eikä sulje niitä pois. Se on suhteeseen perustuvaa neuvottelua eikä monologinomaista sanelua tai käskytystä. Johdatus sallii toisen mahdollisuuden, jota myös armoksi nimitetään.

Johdatus näkee mahdollisuuden siellä, missä on vain uhkia ja ulospääsyn siellä, missä on näennäinen umpikuja. Se ei katso ulkokuoreen, vaan suoraan sydämeen. Johdatuksessa on myös voima kääntää epäonnistuminen onnistumiseksi ja tappio voitoksi. Se luottaa siihen, että on olemassa Hän, joka ottaa minut kiinni, jos kaadun - ja kantaa minua, jos omat voimani pettävät.

The Afters - Lift Me Up (spotify linkki)

Lift Me Up (sanat)

"You lift me up when I am weak
Your arms wrap around me
Your love catches me so I'm letting go"

On surullista, että niin moni on jäänyt valitsemattomuuden vangiksi. Pelko vääristä valinnoista ja niiden seurauksista on kahlinnut monet väkivaltaiseen parisuhteeseen, epäterveeseen työilmapiiriin tai monenlaisiin riippuvuuksiin. Kun on vuosia kokenut alistamista, ei enää kykene näkemään toista vaihtoehtoa ja nostamaan kytkintä. Lähteminen pelottaa liikaa.

Myönnän, että valintojen tekeminen on pelottavaa. Siitä ei pääse mihinkään. Heittäytyminen tuntemattomaan on kuin sukeltamista pimeään veteen tai astumista tunneliin, jossa erotat vain seuraavan askeleen, et enempää. Mutta uskon myös, että valintojen kanssa voi tulla sinuiksi. Seurauksien kantaminen ei ole ennenkään minua tappanut, joten mikä olisi nyt toisin? -

  

"Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota; jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta... Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan." (Jesaja 43:2, 19)

On mahtavaa tietää, etten olekaan valintojeni edessä yksin. Enkä joudu kantamaan valintojeni seurauksia ilman vierelläkulkijaa. Tämä sisäinen varmuuteni lohduttaa ja rohkaisee minua, jos suunnitelmani menisivätkin mönkään - jos menettäisin terveyteni, työni, omaisuuteni tai jopa perheeni. Jos koko elämäntyöni olisi vaarassa kuivua kokoon ja pohja sortuisi jalkojeni alta, silti tiedän, etten jäisi yksin.

Ja tässä yhteydessä on tilaa hengittää. Tilaa yrittää, kokeilla ja löytää jotain uutta itsestäni ja toisista. Tarpeeksi avaruutta, jossa voin olla oma itseni valintoineni ja seurauksineni. Ja riittävästi rakkautta, joka vakuuttaa, että pärjäsin elämässäni loppujen lopuksi ihan ookoo - valinnoistani huolimatta ja osittain ehkä myös niiden tähden.